keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kanaa aasialaisittain

Ensimmäisen kerran tehdessäni tätä ruokaa vilkaisin jostain nettiohjeesta, paljonko sambal oelek -tahnaa yleensä on tapana laittaa tämäntyyliseen kastikkeeseen, sillä en ollut aiemmin kyseistä kamaa omissa kokkailuissani käyttänyt. Tiedättehän, usein mausteita ja muitakin aineksia ohjeistetaan laittamaan resepteissä hiukan vähemmän, kuin mitä niitä sitten laitetaan oikeasti. Itselleni ainakin määrät tuntuvat usein aika vähäisiltä. Tapani mukaan päätin sitten kiskaista chilitahnaa tuplasti ohjeessa määrätyn mukaan - hah, eihän se nyt voi niiiiin tulista olla... Noh. Sanotaanko että kyllä sen ruuan sain lopulta syötyä, taukoja pitämällä ja kylmä maitolasi vierellä. Rakkaat ystävät, kehoitan siis teitä lämpimästi aloittamaan hieman varovaisemmalla annostuksella. Voihan sitä aina lisätä lopuksi!


2 hengelle:

350 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 prk kookoskermaa
1 lime
1 pss vihreitä papuja (pakaste)
1-2 tl sambal oelek -chilitahnaa
suolaa, oljyä
(korianteria)

Ruskista broilerisuikaleet öljyssä pannulla. Mausta sambal oelekilla, sekoita hyvin. Lisää kookoskerma ja anna muhia hetki. Heitä sekaan pakastepavut ja purista mukaan limen mehu, kuumenna kunnes pavut ovat lämpimiä. Mausta tarvittaessa suolalla. Ripottele lopuksi halutessasi päälle tuoretta korianteria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti