keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesäkurpitsamoussaka

Muistan kun eräs työkaverini pari vuotta sitten päivitteli elokuussa, että oman pihan kasvimaa tuottaa niin paljon kesäkurpitsoja, että kaikki reseptit on testattu eivätkä lapset suostu enää syömään mitään, mikä sisältää kyseistä vihannesta. Ah, voisin ottaa tuollaisen ongelman itselleni milloin tahansa - mitä luksusta olisikaan saada nostaa herkullisia tuoreita kesäkurpitsoja omasta pihasta... Jos siellä ruudun toisella puolella on kesäkurpitsaa pursuilevia kasvimaita omaavia onnekkaita ihmisiä, tässäpä teille yksi resepti lisää, johon sitä saa halutessaan uppoamaan melkoisen kiitettävästi. Ehkä lapsillekin vielä yksi variaatio maistuisi?


n. 4 annosta

400 g jauhelihaa
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 pieni munakoiso
3 tomaattia
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 dl punaviiniä
1 prk tomaattipyrettä (n. 3 rkl)
suolaa, pippuria, jauhelihamaustetta, soijakastiketta

Juustokastike
3 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
juoksevaa margariinia
1 dl juustoraastetta (loput pinnalle pussista pinnalle)

Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso n. sentin paksuisiksi paloiksi. Voit halutessasi itkettää ne, mutta itse en yleensä jaksa; tähän saa kulumaan muutenkin ihan tarpeeksi aikaa! Ruskista viipaleet nopeasti oliiviöljyssä ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Laita kulhoon odottamaan. Ruskista sen jälkeen pannussa sipuli, jauheliha ja valkosipuli, mausta kunnolla esim. jauhelihamausteella. Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi, ja lisää pannulle ne, sekä tomaattipyre ja punaviini. Mausta maun ja tarpeen mukaan suolalla, pippurilla ja soijalla, ja anna hautua hetki miedolla lämmöllä.

Valmista juustokastike: sekoita kattilassa kylmä maito, jauhot ja pieni loraus juoksevaa margariinia. Kuumenna kokoajan sekoittaen niin kauan, että kastike suurustuu. Lisää lopuksi desi juustoraastetta ja sekoita kunnes juusto sulaa joukkoon.

Laita kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleet, sekä jauhelihaseos kerroksittain uunivuokaan (ihan kuin tekisit lasagnea). Itselläni tuli näistä raaka-aineista 3 kerrosta. Kaada vuokaan viimeiseksi juustokastike, ja ripottele vielä päälle loput juustoraasteesta. Paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Ehdottomasti parasta vasta seuraavana päivänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti