perjantai 28. syyskuuta 2012

Avokadopasta

Tässä erinomaista perjantaiSafkaa. Nimittäin Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-kirjasta löytyvää avokadopastaa. Itse en kyseistä opusta (vielä) valitettavasti omista, joten reseptin pöllin Lauran Tähti -blogista. Aivan alkuperäisen mallinen ohjekaan ei ole kyseessä, vaan pienillä omilla modauksilla. Tosi pirtsakka ja helppo ruoka, sopivasti poltetta ja kiva avokadon kermaisen raikas maku. Useissa blogeissa on tätä kokattu, ja yllytty suitsuttamaan melkoisin ylisanoin, mistä syystä jouduin ehkä pikkiriikkisen pettymään suurten odotusteni kanssa. Oli tämä silti hyvää. Ja toisella kerralla maistui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä!


2 hengelle:

spagettia kahdelle

1-1,5 avokadoa
puolikas punainen chili
1 valkosipulin kynsi
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
puolikkaan limen mehu
raastettua parmesaania
raastettua pecorinoa (jätin säästöpuuskassa ostamatta)
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Keitä spagetti ohjeen mukaan runsaasti suolatussa vedessä. Mössää avokado kulhossa. Poista chilistä siemenet ja silppua se pieneksi, lisää avokadon joukkoon. Lisää myös murskattu valkosipulinkynsi, silputut yrtit, oliiviöljy, limen mehu ja parmesaani. Sekoita tasaiseksi. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla (mielellään suoraan myllystä). Valuta spagetti (säästä tilkka keitinvettä) ja kumoa takaisin kattilaan. Ohenna avokadotahnaa tilkalla keitinvettä ja sekoita spagetin joukkoon. Tarjoa tuoreiden yrttien ja parmesaaniraasteen kera.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omppupiirakka

Kerrostaloasukkina kaupungin keskustassa alkaa arvostamaan oman pihan antimia aivan eri tavalla kuin ennen. Kun asuin vielä vanhempien luona omakotitalossa, viinimarjojen ja vadelmien kerääminen tuntui lähinnä rasittavalta pakkopullalta. Nyt kun omaa pihaa ei enää ole, eikä edes parveketta, oma kasvimaa, marjapensaat ja hedelmäpuut kuulostavat aivan unelmalta (jota ei voi saavuttaa). Onneksi mummolan omenapuutarhasta tarttui mukaan kotiinviemisiksi iso kulhollinen ihania kotimaisia omppuja. Niin paljon, että syömällä niitä ei saanut tuhottua vaikka yritystä riitti. Pakkohan siinä oli sitten piirakka pyöräyttää ennen kuin omenat nahistuisivat syömäkelvottomiksi. Kun saaristolaisleivän leipomisen jäljiltä oli vielä jäänyt puoli litraa piimää jääkaappiin, halusin kokeilla tällä kertaa piimätaikinaa. Todellista hävikinestoa siis! En tiedä onko piimän kanssa välttämätöntä käyttää ruokasoodaa? Itselläni sitä ei ollut ja korvasin sen leivinjauheella, mutta taikina ei kyllä mielestäni kohonnut uunissa senttiäkään. No, erinomaista oli silti.



2 dl piimää
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
0,5 dl juoksevaa margariinia

n. 6 pientä omenaa (kotimaista)
pari rkl margariinia / voita
3 tl kanelia
2 rkl sokeria

Sekoita kulhossa hyvin jauhot, leivinjauhe ja sokeri. Lisää piimä ja rasva, sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuokaan. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi ja karamelisoi ne paistamalla nopeasti pannulla/pienessä pinnoitetussa kattilassa rasvan, sokerin ja kanelin kanssa. Levitä omenatäyte taikinan päälle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Uunipunajuuret

Nyt ne ihanat, purppuraiset, mehukkaat, maanläheiset ja joka paikan värjäävät pallukat ovat sesongissa. Ne punajuuret! En ole tätä juuresta eläissäni ostanut tuoreena (joo kyllä, näitähän riittää) ja nyt päätin tarttua tuohon punaiseen epämuodostuneeseen pallukkaan ja tehdä siitä turvallisesti aivan klassisia uunipunajuuria, aurajuustolla tietenkin. Aika pienellä vaivalla saa pyöräytettyä ihanan syksyisen, kotimaisen lisäkkeen. Olen kyllä sen kaupan punajuurisalaatin ystävä, mutta ei se ihan tuoreelle tavaralle kuitenkaan pärjää.


Lisäkkeeksi 2-3:lle:

n. 6 punajuurta (koosta riippuen)
loraus oliiviöljyä
pari ruokalusikallista hunajaa
suolaa
mustapippuria
timjamia
sinihomejuustoa muruna

Kuori punajuuret ja leikkaa ne suupaloiksi. Laita punajuuret uunivuokaan ja sekoita joukkoon oliiviöljy ja hunaja. Ripauta päälle suolaa, mustapippuria ja hieman kuivattua timjamia ja sekoita. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Ennen tarjoilua ripottele päälle sinihomejuustomurua.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mascarponemaljat

On kauhean kiusallista kun raaka-aineita menee hukkaan, erityisesti jos ne eivät ole sieltä edullisimmasta päästä. Yleensä välttelenkin ruokia, joiden valmistukseen tarvitaan myyntipakkausta huomattavasti pienempi määrä jotakin ainesosaa. Tällä kertaa jääkaappiin jäi pyörimään melkein täysi mascarponepurkki, josta olin kauhonut vain pari lusikallista fenkoli-mascarponerisoton päälle. Ja mascarpone on aika pirun kallista tavaraa hukkaan heitettäväksi (ainakin näin opiskelijan budjetille). Oli siis aivan pakko tehdä tämä kermainen perusjälkiruoka. Minkäs teet.


1 (tai vajaa) purkki mascarponea
1 dl vispikermaa
ripaus vanilliinisokeria
sokeria maun mukaan
pieni puristus limeä tai sitruunaa
kanelia
marjoja

Notkista mascarpone sekoittamalla sitä hieman kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa kerma, sekoita kermavaahto ja mascarpone keskenään. Makeuta vanilliinisokerilla ja tavallisella sokerilla, purista pikkuisen sitruunaa tai limeä sekaan taittamaan makeutta. Koristele lopuksi esimerkiksi mustikoilla ja ripauksella kanelia.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Risotto bianco fenkolista ja mascarponesta

Aivan mahtava risotto löytyi heinäkuun Glorian ruoka&viini -lehdestä. Mietoja perusmakuja, mutta suussasulavaa pehmeyttä. Mascarpone tuo risottoon ihanaa kermaisuutta ja täyteläisyyttä. Toimii varmasti erinomaisesti myös pääruokana itsessään, meillä syötiin tällä kertaa lisäkkeenä broilerin fileiden kanssa. Seuraksi on tietenkin suotavaa kaataa laseihin hyvää valkoviiniä. Lehden suosituksen mukaan hapokasta ja aromaattista sellaista. Ylijäämävalkkarin voi pakastaa vesitiiviissä pussissa odottamaan arkipäivää, jolloin haluaa ruokaan valkkariaromia, mutta ei viitsi käydä ostamassa kokonaista pulloa, kätevää! Tässä resepti ihan pienen pienillä muokkauksilla.


2 hengelle lisäkkeeksi:

2 salottisipulia (tai 1 keskikokoinen sipuli)
2 valkosipulin kynttä
1 pieni tai puolikas iso fenkoli
vajaa 2 dl risottoriisiä
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
n. 5 dl kuumaa kasvislientä
1 dl parmesaania
2 rkl mascarponea
öljyä
valkopippuria myllystä
koristeeksi lehtipersiljaa tai ruohosipulia

Valmista kasvisliemi esimerkiksi kiehauttamalla vettä ja liottamalla siihen kasvisliemikuutio tai kasvisfondia. Silppua sipulit. Leikkaa fenkoli puoliksi ja huuhtele huolellisesti juoksevan veden alla. Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipuleita ja fenkoleita pannulla öljyssä. Lisää risottoriisi pannulle ja kuullota kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja anna hautua kunnes viini on lähes kokonaan haihtunut/imeytynyt. Lisää sitten kasvislientä n. desi - puolitoista kerrallaan, lisää seuraava annos vasta kun edellinen on imeytynyt. Sekoittele koko prosessin ajan. Jatka liemen lisäämistä kunnes riisi on al dente. Kaikkea lientä ei välttämättä tarvita, tai voi olla että lopussa joudut jatkamaan vedellä. Lopuksi sekoita joukkoon raastettu parmesaani ja mausta ripauksella valkopippuria. Viimeistele annokset mascarponenokareilla ja tuoreella lehtipersiljalla tai ruohosipulilla.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Cheesecake brownies

Suklaata? Juustokakkua? Kyllä kiitos! Itse asiassa myös Ben&Jerry's lempparimakuni oli cheesecake-brownie, kunnes sitä ei jostain syystä enää saanut, ainakaan Suomesta. :( Miksi ne lopettivat parhaimman? Kysynpä vaan.

Mutta asiaan. Selailin jälleen ihanaa Suklaaunelmat-kirjaa (Glass & Jefferson 2008) ja pysähdyin tämän ohjeen kohdalle. Totta puhuen olen pysähtynyt sen kohdalle jo lukemattomia kertoja aiemminkin - suklaan ja tuorejuuston jumalaiselta kuulostava yhdistelmä on saanut kuvitteeliset makuhermoni kihelmöimään joka kerta kun olen kirjaa selaillut. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ollut ryhtynyt tuumasta toimeen ja toteuttamaan tätä herkkua. Nyt päätin vihdoin selvittää, mikä tämä brownie-resepti oikein on miehiään (tai naisiaan). Ja kyllähän siitä tuli hyvää. Alkuperäiseen ohjeeseen ei tosin sisälly oikeaa suklaata, pelkästään kaakaojauhetta, joten brownien sijasta koostumus on enemmänkin kevyen kakkumainen. Suklaaklönttien puuttumisen johdosta tämä ei ehkä tyydytä pahinta suklaan himoa, ensi kerralla sujautan ehkä mukaan muutaman rivin tummaa!

Omistettu B&J Cheesecake-brownie -jätskin muistolle.





170 g sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
3 rkl kaakaojauhetta (laitoin 4)
2,5 dl + 3 rkl sokeria
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ricottajuustoa (käytin maustamatonta tuorejuustoa)

Vuoraa suorakulmion mallinen kakkuvuoka tai uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Sekoita rasva, kaakaojauhe ja 2,5 dl sokeria. Vatkaa joukkoon 2 munaa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos tasaisesti vuokaan. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, 3 rkl sokeria ja 1 muna. Pudottele seosta suklaataikinan päälle lusikalla, ja vedä veitsellä kuvioita taikinaan. Paista 180-asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa, nosta leivinpaperin avulla pois ja leikkaa paloiksi.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Makkaragratiini

Ääk taas se on täällä, maanantai! Tällä viikolla olisi tarkoitus palata sekä koulunpenkille että työsorvin ääreen, mutta jostain syystä se ei edes tunnu kamalan masentavalta. Mikä lie syyllinen äkilliseen syyspirteyteen? Ehkä sukulaisten pihamaalta saadut kotimaiset omenat? Ei-lomailukin voi kaiketi olla välillä virkistävää. Epäilen kuitenkin ettei tämä äkillinen energiavirta välttämättä kestä kovin pitkälle syksyiseen arkeen, joten varmuuden varalta kannattaa olla varastossa reseptejä, jotka eivät vaadi oikeastaan ollenkaan vaivannäköä. Tai no, ehkä tätä en nyt ihan reseptiksi kutsuisi, pikemminkin ruokavinkiksi. Idea lainattiin Hellapoliisilta. Maittava perusmättö pelastaa väsyneenä arki-iltana. Bonarina vähähiilarisuus!


Tarvitset kolmea raaka-ainetta: paketillisen makkaraa, pussillisen valmista kasvisgratiinia (pakaste, esim. Apetit) ja juustoraastetta.

Leikkaa makkarat siivuiksi ja ruskista nopeasti pannulla. Kaada makkarat ja gratiiniainekset uunivuokaan, sekoita ja kuorruta juustoraasteella. Paista 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, tai kunnes juustoraaste on saanut hieman väriä. It's that simple.