Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. heinäkuuta 2013

Roasted cherry muffins

Jostain syystä se kuulostaa paljon coolimmalta kuin paahdettu kirsikka -muffinit... Mansikkasesonki loppui kuin seinään, mutta toivottavasti kirsikoita saa vielä jonkin aikaa. Niistä voi nimittäin tehdä esimerkiksi näitä täyteläisiä muffinsseja, jotka ehkä eivät ole kovin kesäisen raikkaita, mutta sitäkin mehevämpiä. Ja toisaalta, suklaa taitaa olla aina sesongissa. Juju näissä muffinsseissa on tosiaankin kirsikoiden paahtamisessa, mikä tekee niistä ihanan mehukkaita.




n. 10-12 muffinia


pari kourallista tuoreita kirsikoita
100 g tummaa suklaata
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl + 2 rkl sokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g juoksevaa leivontamargariinia

Poista kirsikoista kivet ja leikkaa n. neljään osaan. Levitä kirsikat uuninpellille leivinpaperille ja ripottele päälle 2 rkl sokeria. Paahda 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja sokeri. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja rasva, sekoita sitten joukkoon maito. Yhdistä joukkoon kuivat aineet. Leikkaa suklaa isoksi muruksi ja nostele se ja paahdetut kirsikat taikinan sekaan. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mojitosmoothie

Näin kesäkuumalla mikään ei kuulosta niin raikastavalta kuin lime ja minttu! Ne tietysti yhdistyvät ehdottomassa ikilempparicocktailissani mojitossa, mutta myös tässä hieman arkisempaan oleiluun sovitetussa mojitosmoothiessa (inspis: Syötävän hyvä). Tämä on muutenkin oikein osuva kesävälipala, sillä ainakin itsellä tuntuu välillä että hellepäivinä ruokahalu ei ole aivan kohdillaan - ihan kuin lämpö huijaisi mahaa - pitää välillä melkeinpä katsoa kellosta että milloin pitää syödä. Tämä raikas mutta ruokaisa juoma menee silti alas ongelmitta. Kookosveden jätin tällä kertaa väliin (totuus: unohdin ostaa sitä).


1 iso annos

2 dl vettä
1 limen mehu
0,5 isoa tai 1 pieni avokado
1 pieni banaani
kourallinen minttua

Paloittele banaani ja laita se pariksi tunniksi pakastimeen jäätymään. Sekoita ainekset tehosekoittimessa sileäksi. Lisää vettä jos seos tuntuu liian paksulta. Itse heitin terveysintoilupuuskassani sekaan vielä lusikallisen chlorellaa, mutta väri ja maku ovat ehdottomasti kauneimmillaan ilman.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Tiramisu (sitruunatwistillä)

Tämä päivä on kaikkien ihanien ja rakkaiden äitien. Tänään ei ainakaan meidän äiti saa mennä keittiöön, sillä hän on siitä lomansa ansainnut. Suunnitelmissa on sunnuntaipäivällisen toteutus epätyypillisesti kaikkien muiden voimin, osa saa antaa panoksensa grillin ääressä (tietysti isä) ja me sisarukset hoidamme lisäkkeet ja muut härpäkkeet. Erikoispäivästä tekee erikoisihanan hieman juhlavampi jälkkäri. Äiti voisi tykätä vaikka tästä suloisen pehmeästä tiramisusta, joka saa keväisen raikkaan päivityksen sitruunasta ja sitruunarahkasta.


6-8 hengelle

1 pkt (n. 200 g, riippuen vuoan koosta) savoiard-keksejä
4 kananmunaa
1 prk Valio maustettua sitruunarahkaa
1 prk mascarponea
1 dl sokeria
n. 3 dl vahvaa suodatinkahvia tai espressoa
0,5 dl amaretto-likööriä
tummaa kaakaojauhetta
(sitruunankuorta)

Keitä kahvi ja jäähdytä kunnolla. Sekoita kahvin joukkoon amaretto. Erottele eri kulhoihin keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone ja sitruunatuorejuusto (juustot kannattaa notkistaa sekoittamalla niitä hieman purkeissaan ennen keltuaisvaahtoon lisäämistä, jotta ne sekoittuvat mukaan tasaisemmin) sekä sokeri. Vatkaa valkuaiset omassa kulhossaan kuohkeaksi vaahdoksi ja nostele varovasti keltuaisvaahdon joukkoon. Jos haluat vahvemman sitruunan maun, voit lisätä joukkoon vielä hieman hienoksi raastettua sitruunankuorta.

Riippuen vuoan koosta ja mielihaluistasi, voit tehdä joko yksikerroksisen tai kaksikerroksisen tiramisun. Kasta savoiard-keksit yksitellen kahvissa ja asettele vuoan pohjalle. Lisää päälle kerros mascarponevaahtoa, ja tee halutessasi vielä toinen kerros kekseistä ja vaahdosta. Keksien uittaminen on hieman kinkkistä hommaa: varo etteivät ne kostu liikaa, jolloin koko tiramisusta tulee märkää. Katso kuitenkin että ne tulevat tarpeeksi pehmeiksi. Anna tiramisun jähmettyä ja maustua viileässä muutama tunti ennen tarjoilua. Ripottele päälle reilusti kaakaojauhetta juuri ennen pöytään nostamista. Teepallo on tähän mainio apuväline.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Churrot - vappumunkkien serkut

Vappuun ei ole enää kuin pari päivää! Ensimmäinen pullo itsetehtyä inkiväärisimaa korkattiin juhlallisesti tänään, ja täytyihän tätä suurta tapahtumaa varten olla jotain vappuisaa suuhunpantavaakin. Tehtiin siis perinteisten vappumunkkien hoikemmanmallisia latinoserkkuja, churroja. En ole aiemmin tehnyt edes tavallisia munkkeja, joten tämä oli kaikin puolin pienimuotoinen seikkailu. Ihan nopeimpia ja helpoimpia leivonnaisia nämä eivät ole, mutta maistuvat siman kanssa mainiolta. Churroja voi syödä sellaisenaan tai dipata sulatettuun suklaaseen. Me jätimme suklaan väliin, eikä sitä kyllä kaivattukaan - sen verran makeita nämä sokerisuikerot olivat. Täydellinen herkku vappubrunssille tai -pikinikille!


n. 20-30 churroa

3,5 dl vettä
100 g voita
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
auringonkukka- tai rypsiöljyä uppopaistoon
sokeria ja kanelia

Kiehauta vesi, suola ja voi kattilassa. Vatkaa sekaan jauhot, kunnes taikina muuttuu sitkeäksi (käsivispilän vääntymisvaroitus!). Vatkaa munat kulhossa löysähköksi vaahdoksi ja lisää taikinaan vähitellen koko ajan vatkaten. 

Kuumenna toisessa kattilassa öljy (öljy on tarpeeksi kuumaa kun churrot nousevat sinne pudotessaan heti pintaan ja kuplivat). Lusikoi taikinaa pieneen muovipussiin, leikkaa pussin päähän pieni reikä, maksimissaan sentin paksuinen. Leikkaa aluksi mieluummin liian pieni reikä - churrot nimittäin paisuvat melkoisesti paistuessaan. Pursota taikinasta sormenpituisia suikeroita öljyyn (kätevintä on napsaista taikina poikki saksilla) ja paista ne kullanruskeiksi. Nosta churrot talouspaperille kuivumaan ja jäähtymään, pyörittele ne sitten kaneli-sokeriseoksessa ja tarjoa siman (ja halutessasi suklaadipin) kanssa.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Dominoblondies

Kahvitteluvieraat ilmoittivat tulevansa aamupäiväkahville, mistä tietenkin alkoi näppärähköjen leivonnaisohjeiden pikaselaus (kriteerinä ainesten saatavuus lähisiwasta). Olin jo aiemmin katsellut sillä silmällä Suussasulavaa rakkautta -blogin suloisen herkullisen kuuloista valkosuklaa-brownie eli blondie -ohjetta. Ihan himppusen viilasin ohjetta ja vähensin jauhojen määrää, kun taikina tuntui muuten tulevan itselläni aika paksuksi. Paistoajan jätin myös hieman lyhyemmäksi. Näissä herkkupaloissa täyteläinen valkosuklaan maku on taattu, sillä suklaata sekoitetaan taikinaan sekä sulatettuna, että palasina, jotka tietenkin sulavat uunissa ihaniksi valkosuklaasattumiksi. Jostain syystä ei yhtään haitannut, vaikka vieraat peruivatkin aivan viime hetkellä tulonsa, ja jouduimme harmillisesti mussuttamaan koko vuoallisen kahdestaan.



(ison lasagnevuoan kokoinen annos, n. 12 palaa)

250 g valkosuklaata
6 dominokeksiä
100 g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2-2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa

Sekoita yhdessä kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokerit löysähköksi vaahdoksi. Sulata puolet valkosuklaasta vesihauteessa voin kanssa. Lisää suklaa-voiseos munavaahtoon varovasti nostellen. Lisää sekaan myös jauhoseos samaan tyyliin. Leikkaa puolet valkosuklaasta pieniksi paloiksi ja murenna dominokeksit isoksi karkeaksi muruksi. Lisää suklaapalat ja dominomurut taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja asettua hieman ennen leikkaamista.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Marjaisa tuorepuuro

Kun pakastimemme sisältö alkoi taas koostua enemmän seiniin muodostuneista jääkökkäreistä kuin siellä säilytettävistä elintarvikkeista, ei vuotuista sulatusprojektia pystynyt enää välttelemään. Tyhjentäessäni pakasteita (jotka koostuivat enimmäkseen puoliksi syödyistä vihannespusseista ja puoli vuotta sitten sinne hylätyistä pizzataikinanjämistä..) löytyi vielä muutama pussi viime kesän marjoja, ihan itse pikku kätösin kerättyjä puhtaita ihanuuksia - eihän niitä vain voi heittää pois! Vadelmapussin sain pelastettua tähän ihanan terveelliseen välipalapuuroon, olinkin jo jonkin aikaa halunnut testata tuorepuuroa.

Käytin tässä muuten viikonloppuna tekemääni uutta jogurttilöytöä, Arla Ingmanin Luonto+ maustamatonta proteiinijogurttia, jonka ansiosta puuro sai hieman lisäprotskua. Tuo jogurtti on muutenkin mahtava löytö, sillä sitä sai myös pieninä annospurkkeina! Kammoan nimittäin isojen jogurttipurkkien ostamista, joista helposti jää jämät pohjalle kun avaamisen jälkeen ne pitäisi syödä muutamassa päivässä. (Ja huomautuksena vielä että tämä ei todellakaan ole mikään mainos, vaan innostuin ihan oikeasti tästä jogurttiuutuudesta. :D Tai en edes tiedä onko se uusi? Ainakin minulle.)


1 annos

2 dl ruishiutaleita
2 rkl vehnäleseitä
150 g maustamatonta jogutttia
kourallinen sulatettuja pakastemarjoja
1,5 rkl hunajaa

Sekoita hiutaleet ja leseet jogurttiin, ja anna turvota jääkaapissa pari-kolme tuntia (yön ylikin voi turvottaa, jos haluat nauttia puurosi aamiaiseksi). Lisää sekaan hunaja ja marjat ja surauta pehmeäksi sauvasekottimella tai blenderissä.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluinen rocky road

Nam nam nam nam! Rocky road on todellinen suklaanystävän herkku. Parasta on se, että suklaan sekaan voi dumpata melkein ihan mitä vain - omia lempiherkkujaan. Näin joulun kynnyksellä halusin tuunata omaani astetta jouluisemmaksi, joten laitoin sekaan piparkakkua ja kuivattuja karpaloita. Karpalot voi tarvittaessa korvata vaikka tavallisilla rusinoilla, tai vaaleilla sultana-rusinoilla. Tätä on kiva antaa vaikka joululahjaksi. Tuli kyllä sen verran tuhtia kamaa että pari palaa kerralla on aika maksimisuoritus syödä. Ainakin riittää joksikin aikaa! :)


pellilliseen n. 800 g tummaa suklaata
pienempään uunivuokaan n. 400 g tummaa suklaata

pussillinen vaahtokarkkeja
pussillinen hasselpähkinöitä
muutama pipari
pussillinen kuivattuja karpaloita (esim. Pirkka)

Pilko vaahtokarkit muutamaan osaan, jos ne ovat isoja. Tähän tarvitset erittäin terävän veitsen, muuten ei ole mukavaa hommaa. Pilko karpaloita, ja halutessasi myös hasselpähkinöitä hieman pienemmäksi. Vuoraa uunivuoka tai uuninpelti tiiviisti leivinpaperilla, ja levitä kaikki ainekset sekaisin leivinpaperin päälle. Murusta päälle sormin vielä piparit. Sulata suklaa vesihauteessa ja kaada muiden ainesten päälle. Voit tasoittaa ja tökkiä suklaata veitsellä, jotta se valuu kaikkiin väleihin ja muodostaa tiiviin levyn. Anna jäähtyä ja jähmettyä viileässä paikassa parisen tuntia, ja leikkaa kovettunut levy mieleisesi kokoisiksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Fazerinajuustokakku

Tämän kakun tekemisestä on aikaa jo kuukausia. Kuvat olivat traagisesti unohtuneet kovalevyn syövereihin, mutta nyt muistaessani voin jakaa tämän suussasulavan reseptin perjantain kunniaksi (TGIF jne...). Sattuikin sopivasti sillä viime viikot ovat olleet sellaista kiirepyöritystä ettei uusia ruokia ole tullut paljon kokattuakaan, mikä pistää harmittamaan todella paljon. Elettyään päiviä noutosalaateilla ja kaupan eineksillä alkaa todella kaipaamaan jotain itse kokattua ja tuoretta. Ehkä nyt viikonloppuna olisi aikaa palata hellan ääreen.. Joka tapauksessa, tämä kakku tehtiin alkusyksystä ystävien illanistujaisiin jälkiruoaksi, ja upposi kuin kuumille kiville. Fazerinaa tässä ei oikeasti tosin ole, vaikka maun puolesta voisi hyvin kuvitellakin. Sen sijaan oikeaa suklaata ja tuoretta appelsiinia löytyy!



Pohja:
200 g dominokeksejä
75 g voita

Täyte:
400 g appelsiinituorejuustoa
3 dl vispikermaa
6 liivatetta
1 dl sokeria
200 g maitosuklaata
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vettä
1 appelsiinin mehu

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kiristä vuoan reunat paikoilleen niin, että leivinpaperi jää vuoan pohjalle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi vuoan ulkopuolelta pois. Hienonna dominokeksit täytteineen kulhossa tai koneella pieneksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos tasaiseksi ja tiiviiksi massaksi vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sulata suklaa valmiiksi vesihauteessa. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokeri. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Sekoita liivatevesi tuorejuustoseokseen. Vatkaa toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita sekin varovasti muiden aineiden joukkoon. Lisää joukkoon kaakaojauhe, voit laittaa enemmänkin jos tuntuu siltä. Tarkista vielä makeus, ja lisää sokeria tarvittaessa. Kaada seos kakkuvuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta siistiksi. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Kakun jähmetyttyä koristele esimerkiksi suklaarouheella, appelsiiniviipaleilla ja raastetulla appelsiininkuorella.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Banaanipannukakut

Pimeän ja kylmän syksyn keskellä tarvitsee joskus hieman piristystä. Tällä kertaa piristysruiskeena toimivat makoisat jenkkityyliset banaanipannukakut. Ohje on hieman viilattu versio Sara La Fountainin vastaavasta. Tietysti oli pakko lisätä hieman sokeria :)


3:lle hengelle

3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
3/4 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
vajaa 3 dl maitoa
0,5 dl juoksevaa margariinia
3 banaania
voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja kananmunat, sekoita tasaiseksi. Lisää vielä rasva ja sekoita. Leikkaa banaanit siivuiksi. Paista pannukakut keskilämpimällä pannulla. Laita pannulle kauhallinen taikinaa ja ripottele päälle muutama banaanisiivu. Anna kypsyä hetki ja paista sitten vielä toiselta puolelta. Tarjoa banaanisiivujen, hunajan ja pähkinöiden kera.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omppupiirakka

Kerrostaloasukkina kaupungin keskustassa alkaa arvostamaan oman pihan antimia aivan eri tavalla kuin ennen. Kun asuin vielä vanhempien luona omakotitalossa, viinimarjojen ja vadelmien kerääminen tuntui lähinnä rasittavalta pakkopullalta. Nyt kun omaa pihaa ei enää ole, eikä edes parveketta, oma kasvimaa, marjapensaat ja hedelmäpuut kuulostavat aivan unelmalta (jota ei voi saavuttaa). Onneksi mummolan omenapuutarhasta tarttui mukaan kotiinviemisiksi iso kulhollinen ihania kotimaisia omppuja. Niin paljon, että syömällä niitä ei saanut tuhottua vaikka yritystä riitti. Pakkohan siinä oli sitten piirakka pyöräyttää ennen kuin omenat nahistuisivat syömäkelvottomiksi. Kun saaristolaisleivän leipomisen jäljiltä oli vielä jäänyt puoli litraa piimää jääkaappiin, halusin kokeilla tällä kertaa piimätaikinaa. Todellista hävikinestoa siis! En tiedä onko piimän kanssa välttämätöntä käyttää ruokasoodaa? Itselläni sitä ei ollut ja korvasin sen leivinjauheella, mutta taikina ei kyllä mielestäni kohonnut uunissa senttiäkään. No, erinomaista oli silti.



2 dl piimää
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
0,5 dl juoksevaa margariinia

n. 6 pientä omenaa (kotimaista)
pari rkl margariinia / voita
3 tl kanelia
2 rkl sokeria

Sekoita kulhossa hyvin jauhot, leivinjauhe ja sokeri. Lisää piimä ja rasva, sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuokaan. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi ja karamelisoi ne paistamalla nopeasti pannulla/pienessä pinnoitetussa kattilassa rasvan, sokerin ja kanelin kanssa. Levitä omenatäyte taikinan päälle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mascarponemaljat

On kauhean kiusallista kun raaka-aineita menee hukkaan, erityisesti jos ne eivät ole sieltä edullisimmasta päästä. Yleensä välttelenkin ruokia, joiden valmistukseen tarvitaan myyntipakkausta huomattavasti pienempi määrä jotakin ainesosaa. Tällä kertaa jääkaappiin jäi pyörimään melkein täysi mascarponepurkki, josta olin kauhonut vain pari lusikallista fenkoli-mascarponerisoton päälle. Ja mascarpone on aika pirun kallista tavaraa hukkaan heitettäväksi (ainakin näin opiskelijan budjetille). Oli siis aivan pakko tehdä tämä kermainen perusjälkiruoka. Minkäs teet.


1 (tai vajaa) purkki mascarponea
1 dl vispikermaa
ripaus vanilliinisokeria
sokeria maun mukaan
pieni puristus limeä tai sitruunaa
kanelia
marjoja

Notkista mascarpone sekoittamalla sitä hieman kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa kerma, sekoita kermavaahto ja mascarpone keskenään. Makeuta vanilliinisokerilla ja tavallisella sokerilla, purista pikkuisen sitruunaa tai limeä sekaan taittamaan makeutta. Koristele lopuksi esimerkiksi mustikoilla ja ripauksella kanelia.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Cheesecake brownies

Suklaata? Juustokakkua? Kyllä kiitos! Itse asiassa myös Ben&Jerry's lempparimakuni oli cheesecake-brownie, kunnes sitä ei jostain syystä enää saanut, ainakaan Suomesta. :( Miksi ne lopettivat parhaimman? Kysynpä vaan.

Mutta asiaan. Selailin jälleen ihanaa Suklaaunelmat-kirjaa (Glass & Jefferson 2008) ja pysähdyin tämän ohjeen kohdalle. Totta puhuen olen pysähtynyt sen kohdalle jo lukemattomia kertoja aiemminkin - suklaan ja tuorejuuston jumalaiselta kuulostava yhdistelmä on saanut kuvitteeliset makuhermoni kihelmöimään joka kerta kun olen kirjaa selaillut. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ollut ryhtynyt tuumasta toimeen ja toteuttamaan tätä herkkua. Nyt päätin vihdoin selvittää, mikä tämä brownie-resepti oikein on miehiään (tai naisiaan). Ja kyllähän siitä tuli hyvää. Alkuperäiseen ohjeeseen ei tosin sisälly oikeaa suklaata, pelkästään kaakaojauhetta, joten brownien sijasta koostumus on enemmänkin kevyen kakkumainen. Suklaaklönttien puuttumisen johdosta tämä ei ehkä tyydytä pahinta suklaan himoa, ensi kerralla sujautan ehkä mukaan muutaman rivin tummaa!

Omistettu B&J Cheesecake-brownie -jätskin muistolle.





170 g sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
3 rkl kaakaojauhetta (laitoin 4)
2,5 dl + 3 rkl sokeria
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ricottajuustoa (käytin maustamatonta tuorejuustoa)

Vuoraa suorakulmion mallinen kakkuvuoka tai uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Sekoita rasva, kaakaojauhe ja 2,5 dl sokeria. Vatkaa joukkoon 2 munaa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos tasaisesti vuokaan. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, 3 rkl sokeria ja 1 muna. Pudottele seosta suklaataikinan päälle lusikalla, ja vedä veitsellä kuvioita taikinaan. Paista 180-asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa, nosta leivinpaperin avulla pois ja leikkaa paloiksi.

lauantai 25. elokuuta 2012

Valkosuklaa-punaherukkajuustokakku

No nyt tuli kyllä niin hyvä kakku että täytyy tällaisen harrastelijaleipurin olla oikein ylpeä, vaikka itse sanonkin. Valkosuklaan täyteläisyys, kiilteen makeus ja punaherukoiden hapokkuus yhdessä hivelevät makunystyröitä jumalaista lähentelevällä tavalla. Olisipa tätä vielä jäljellä, vesi herahtaa kielelle kun katselee näitä kuvia. Jokohan olen kehunut tarpeeksi? 

Punaherukoiden tuhoamisoperaatio sai siis jatkoa tämän kolmannen episodin muodossa. En tiedä mistä sain päähäni että haluan ehdottomasti yhdistää punaviinimarjoihin valkosuklaan.. Siitä kehittyi jonkinasteinen päähänpinttymä, ja googlailin aikani löytääkseni valmiin ohjeen. Sellaista ei kuitenkaan eteeni ilmestynyt, joten jouduin soveltamaan - osasyy siihen miksi yllätyin niin kovasti kakun loistavasta sukseesta.


Ohje isolle 28 cm:n irtopohjavuoalle.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita tai leivontamargariinia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
6 liivatetta
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä
200 g valkosuklaata

Kiille:
200 g punaherukoita
3,5 dl + 2 rkl dl vettä
4 liivatetta
1 dl sokeria

Pohjan ja täytteen valmistus:
Laita liivatelehdet (6) kylmään veteen likoamaan. Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kiristä vuoan reunat paikoilleen niin, että leivinpaperi jää vuoan pohjalle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi vuoan ulkopuolelta pois. Hienonna digestivekeksit kulhossa pieneksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos tasaiseksi ja tiiviiksi massaksi vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sulata valkosuklaa valmiiksi vesihauteessa. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa. Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Sekoita liivatevesi tuorejuustoseokseen. Vatkaa toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita sekin varovasti muiden aineiden joukkoon. Tarkista vielä makeus, ja lisää sokeria tarvittaessa. Kaada seos kakkuvuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta siistiksi. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Kiilteen valmistus:
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Keitä marjoja ja vettä viitisen minuuttia. Kaada seos kulhoon siivilän läpi ja puserra lopuksi marjat siivilää vasten, niin että mahdollisimman paljon makua lähtee mukaan kiilteeseen. Sekoita marjamehu ja sokeri keskenään (kunnes sokeri on sulanut). Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Sekoita liivatevesi marjamehuun ja jäähdytä kunnolla. Ripottele halutessasi punaviinimarjoja koristeeksi hyytyneen kakun päälle. Kaada jäähtynyt kiilleseos kakun ja marjojen päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.





Lopuksi vielä vinkki, jonka varmasti kaikki jo tietävät, mutta sanonpa kuitenkin, sillä kokeilin sitä itse ensimmäistä kertaa. Pakasta kokonaisia viinimarjaterttuja, ja saat niitä sulattamalla kivoja kesäisiä koristeita leivonnasten ja jälkiruokien päälle vaikka keskellä talvea. Yksinkertainen on kaunista.

lauantai 18. elokuuta 2012

Punaherukkalikööri

Punaviinimarjojen tuhoamisoperaatio jatkuu. Tässä on aikuisille oikein kätevä tapa upottaa reilusti marjoja hyötykäyttöön, josta nautitaan sitten myöhemmin syksyllä pimeiden iltojen piristykseksi. Kyllästyttääkö ainainen joululahjojen perässä kaupoissa juokseminen? Likööriähän voi tehdä vaikka reilummin ja pullottaa ystäville joululahjaksi. Samalla on jokavuotiset lahjaongelmatkin ratkaistu! Aktiivinen työskentely tässä reseptissä vie noin 5 minuuttia (no lisäksi pitää kipaista tietysti kipaista Alkossa). Tämän helpompaa marjaohjetta ei varmasti ole olemassakaan:

1 annos (kuvassa 2 annosta):

0,5 l viinaa
0,5 l sokeria
0,5 l marjoja (mieluiten happamia, esim. puna- tai mustaviinimarjoja, karviaisia tai puolukoita)

Puhdista marjat. Kaada kaikki ainekset isoon tiiviskorkkiseen lasipurkkiin. Sekoittele hieman. Anna seistä huoneenlämmössä mielellään pimeässä paikassa vähintään 3 kuukautta, pidempikään aika ei ole pahitteeksi. Purkkeja voi välillä ravistella hieman, jotta ainekset sekoittuvat paremmin. Siivilöi marjat pois ja pullota. Jos mahdollista, anna seistä pulloissa vielä pari viikkoa ennen tarjoilua. Nauti hyvässä seurassa!


maanantai 13. elokuuta 2012

Punaherukkamuffinit marenkikuorrutuksella

Pikkukeittiömme pöydälle oli poissa ollessani ilmestynyt mystisesti valtava saavillinen punaviinimarjoja. Iso osa niistä meni kotitekoisen liköörin mausteeksi, mutta vielä piti keksiä käyttöä melkoiselle marjamäärälle. Itse pidän niistä kovasti ihan sellaisenaankin, mutta ovathan ne kieltämättä kovin kirpakoita. Siitä syystä ajattelin, että marenki voisi olla näille marjoille hyvä pari. Päätin pyöräyttää punaviinimarjoista muffinseja ja pursottaa niihin nätin marenkikuorrutuksen. 



No, ylläolevasta kuvasta huolimatta, ei se nyt ihan mennyt kuten Strömsössä.. tuttua ja turvallista brita-torttua lukuunottamatta tämä oli ensimmäinen marenkikokeiluni. Katselin erilaisten marenkikuorrutusten ohjeita netistä, ja useissa neuvottiin paistamaan kuorrutetut leivonnaiset 150 asteessa 6-8 minuuttia. Tällä tavoin (vaikka pidin yliaikaakin) marengista tuli vain hyvin hennosti ruskettunut ja aivan pehmeä ja tahmainen - ei ollenkaan sellainen päältä ihanan rapea ja sisältä mehevä kuorrutus josta olin unelmoinut. En tiedä mikä meni pieleen. Oliko kuorrutus liian paksu? Maku sentään oli hyvä koostumuksesta huolimatta. Puhumattakaan supersöpöstä ulkonäöstä! Ainakin näitä voi syödä katseellaan.




Muffinitaikina (n. 12 muffinia):

4 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2 munaa
2 dl juoksevaa margariinia

n. 3 dl punaviinimarjoja

Marenkikuorrutus:

3 kananmunan valkuaiset
1 dl tomusokeria
1 dl sokeria


Valmista ensin taikina: Vaahdota rasva ja sokeri. Riko sekaan kananmunat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja leivinjauhe, ja lisää rasva-sokeri-munaseokseen. Sekoita viimeiseksi joukkoon punaviinimarjat. Täytä 12 muffinivuokaa taikinalla ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15-20 min.

Valmista kuorrutus: Erottele valkuaiset huolellisesti kulhoon. Vatkaa kovaksi vaahdoksi, niin että vaahto pysyy paikallaan kun kulhoa kääntää ylösalaisin. Sekoita joukkoon sokerit. Lusikoi vaahto esimerkiksi vahvaan pakastuspussiin, leikkaa pussin kärki pois ja pursota kuorrute hieman jäähtyneiden muffinsien päälle. Paista vielä 150-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kinuskinen mustikkapiirakka

Mustikkamättäät ovat sinisenään ihanan pulleita ja tummansinisiä mustikoita. Vaikka laiska olenkin keräämään, jopa minä onnistuin kykkimään metsän reunassa hyttysten syötävänä yhden piirakan ja aamiaisjugurttimarjojen verran. Saatiimpa mustikoita ihan pikkuisen pakkaseenkin. Tämä ohje on hieman soveltaen Pirkan ruokalehdestä, alkuperäisen reseptin marja tosin oli vadelma. Toimi kyllä erittäin hyvin mustikkaversionakin. Pidin tästä reseptistä monesta syystä: kinuskia, tuorejuustoa ja marjat tuoreessa muodossa piirakan päällä. Ehkä parhaita mustikkapiirakoita mitä on tullut syötyä.


1 pkt murotaikinaa (pakaste)
1 dl mustikkahilloa
1 dl kinuskikastiketta
180 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
3 kananmunaa
(1 tl raastettua sitruunankuorta)
päälle tuoreita mustikoita

Sulata murotaikina ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Levitä pohjan päälle ohut kerros mustikkahilloa. Sekoita kananmunat, kermaviili, tuorejuusto, kinuskikastike ja sitruunankuori (itsehän unohdin sitruunankuoren) keskenään, tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman sokeria. Kaada täyte pohjan päälle, paista 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja lisää päälle tuoreet mustikat. Megaherkuttelija ja äklömakean ystävä kaataa vielä piirakkapalansa päälle hiukan kinuskikastiketta.

torstai 2. elokuuta 2012

Kokonaisena grillattua siikaa ja lemon posset

Ah, nyt on päästy taas pitkästä aikaa grillin ääreen. Grillausilmatkin suosivat, ja eilen illalla grilliin pääsivät makoilemaan kokonaiset siiat. Kalatiskiltä ei tällä kertaa löytynyt muuta kalaa kokonaisena, joten saimme tyytyä pieniin siikoihin. Ennen hieman suurempaa kalaa grillanneina huomasimme, että maut tarttuvat pikkusiian ohuenohuen nahkan läpi aivan eri tavalla kuin isoveljiensä. Suolakäsi tulee siis pitää näiden kanssa jatkossa hieman paremmin kurissa. Kaveriksi tehty tilli-kermaviilikastike taittoi kuitenkin suolaisuutta mukavasti, ja herkkua oli.

Ripottelimme merisuolaa perattujen siikojen sisälle sekä ulkopinnalle, ja käärimme kalat kelmuun suolaantumaan jääkaappiin pariksi tunniksi. Ennen grillausta huuhtelimme suolat pois, laitoimme hieman maltillisemmin uutta tilalle, ja lisäksi siikojen sisään pari sitruunanlohkoa ja tillinvarsia. Siiat pääsivät grilliin foliokääröissä, ja 15-20 minuutin jälkeen lautasille nautittaviksi hapokkaan kirpeän Moselland Riesling Trockenin ja taivaallisen hyvien uusien perunoiden kera.


Jälkiruuaksi tein lähes joka ikisessä ruokablogissa tänä kesänä kokeiltua, Glorian ruoka&viini -lehdestä poimittua lemon posset -sitruunavanukasta. Olihan sitä aivan pakko kun kaikki muutkin. Raaka-ainelistan lyhyys myös kiinnosti: eikö noin helppo jälkkäri ole liian hyvää ollakseen totta? Epäilyni romuttuivat, vanukas oli aivan ihanaa. Tätä olisi helppo tehdä isommallekin porukalle. Kahdelle hengelle tein Glorian ruoka&viini -reseptin 3/4-kertaisena, eli hieman reilummat annokset. Kuohukerma oli kuitenkin sen verran tuhtia, että ehkä olisi vain pitänyt uskoa lehden annoskokoja. Jälkkäriaika venyi hieman myöhäiseksi, mistä syystä tummahko kuva.


4 hengellle:


4 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1 dl sitruunan mehua

Mittaa sokeri ja kerma pinnoitettuun kattilaan, keitä kolmisen minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon sitruunamehu. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria tai sitruunaa. Kaada tarjoiluastioihin ja siirrä astiat kelmulla peitettynä jääkaappiin vähintään 2,5 tunniksi. Koristele lopuksi esimerkiksi tuoreilla marjoilla.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Minttusuklaamuffinsit

Makoilin rauhassa kotisohvalla kun kauhea makeanhimo iski. Tein sen mitä ei todellakaan pitäisi herkkuhimoissaan tehdä, nimittäin aloin selailemaan muutama vuosi sitten lahjaksi saamaani Suklaaunelmat-kirjaa (Glass & Jefferson, 2008). Silmäni osuivat vastustamattoman näköisiin suklaa-vaahtokarkkimuffinsseihin, mutta rientäessäni lähisiwaan jouduin (taas kerran) pettymään pikkukaupan valikoimaan - ei vaahtokarkkeja! Epätoivoissani nappasin karkkihyllystä vaahtisten sijaan Pätkis mini bites -pussin, ja siitä se ajatus sitten lähti...

Itseasiassa tämä kaikki tapahtui jo pari viikkoa sitten. Ensimmäisellä kierroksella jouduin toteamaan että kirjan ohje ei muokkautunutkaan näihin muffinseihin toivotulla tavalla ja muffarit epäonnistuivat pahasti. Tässä on nyt toinen yritys, käytin suosiolla monta vuotta sitten reseptivihkoon käsin kirjoittamaani taikinaohjetta, mistä lie peräisin. Tällä kertaa onnistui huomattavasti paremmin. Joudun kyllä ehkä ottamaan näiden kanssa vielä kolmannenkin kierroksen, haluaisin nimittäin kokeilla miten ne onnistuvat kunnollisissa muffinivuoissa. Ehkä muffareita voisi upgradeta vielä jonkinlaisella kuorrutteella... katsotaan.

Jos haluat nätimpiä muffinseja, käytä oikeita korkeita muffinivuokia (äläkä näitä 
kuvassa näkyviä matalia leivosvuokia, jotka olivat ainoita mitä meidän kaapista löytyi).


(n. 12 muffinia)

4 dl vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
n. 100 g pätkis mini biteseja
2 muna
2 dl juoksevaa margariinia

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon kananmunat samalla vatkaten. Siivilöi toiseen kulhoon jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet ja rasva-sokeri-munaseos keskenään. Murenna pätkikset sekaan käsin ja sekoita tasaiseksi. Annostele taikina muffinivuokiin ja paista uunissa 200 asteisessa uunissa n. 15-20 min.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lime-juustokakku

Nyt se neitsyys vihdoin meni! Juustokakkuneitsyys siis. Meillä tulee leivottua aika harvoin, kun kaksi henkeä ei oikein pysty tuhoamaan herkkuja tarpeeksi tehokkaasti. Nyt oli kuitenkin tulossa vieraita, ja halusin tehdä jotain kivaa ja kevyttä (ei tosin suinkaan rasvattomassa mielessä kevyttä). Valitsin ensimmäistä kumppaniani pitkään ja harkiten, ja päädyin lopulta kesäisen raikkaaseen Kinuskikissan lime-juustokakkuun. Irtopohjavuokakin tuli ostettua ihan varta vasten tätä herkkua varten. Ja tuli aivan ihanaa kakkua, kyllä tätä kehtasi hyvin mielin vieraillekin tarjota.

Tein kakun 26-senttiseen vuokaan, mutta 24-senttisen vuoan raaka-ainemäärillä. Mielestäni tällä tavalla tuli juuri sopivan paksu kakku. Alkuperäisestä ohjeesta jätin kananmunan kokonaan pois. Itse en käyttänyt myöskään elintarvikeväriä kiilteeseen, minkä seurauksena kakusta tuli todella hennon vaalean vihertävä. Ihan hyvä näinkin, mutta jos haluaa näyttävämmän kakun niin ehkä pieni lisäväri olisi tarpeen. Kakku on aika kätevä tehdä jääkaappiin edellisenä iltana ja viimeistellä aamulla kiilteellä.



Pohja:
75 g juoksevaa margariinia
200 g digestive-keksejä

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
5 liivatelehteä
3/4 dl limemehua (3-4 limeä)
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Kiille:
3 liivatelehteä
0,5 dl limemehua (vajaa 3 limeä)
0,5 dl sokeria
1,5 dl + 0,5 dl vettä


Pohjan ja täytteen valmistus:
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kiristä vuoan reunat paikoilleen niin, että leivinpaperi jää vuoan pohjalle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi vuoan ulkopuolelta pois. Hienonna digestivekeksit kulhossa pieneksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi / juokseva margariini. Painele seos tasaiseksi ja tiiviiksi massaksi vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan. Sekoita kulhossa tuorejuusto, limemehu, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Sekoita liivatevesi tuorejuustoseokseen. Vatkaa toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita sekin varovasti muiden aineiden joukkoon. Kaada seos kakkuvuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta siistiksi. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Kiilteen valmistus:
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita limemehu ja sokeri keskenään (kunnes sokeri on sulanut), laimenna seosta maun mukaan n. 1,5 desillä vettä. Kuumenna 0,5 dl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Sekoita liivatevesi lime-sokeriveteen ja jäähdytä kunnolla. Kaada jäähtynyt seos kakun päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Blueberry pancakes

Ajattelin startata blogin pistämällä suut makiaksi amerikan tapaan. Toisin sanoen sivun otsikkokuvanakin komeilevilla amerikkalaisilla mustikkapannareilla! Eräs sunnuntai taannoin mietin mitä voisin tehdä pakastimen perukoilla jo jonkin aikaa lojuneelle vajaalle pakastemustikkapussille. Kun hyllyyn oli myös vähän aikaa sitten ilmestynyt tuliaisena saatu vaahterasiirappi, päätin piilottaa mustikat ihanan pulleiden amerikkalaisten pannukakkujen sisään. Vilkuiltuani perusohjeita netistä koostin niistä omaan makuuni sopivan version. Sokeria oli monissa ohjeissa laitettu mielestäni aika vähän, itse pidän siitä että makeat herkut ovat makeita. Vehnäjauhoja voi laittaa sen mukaan, tuntuuko taikina sopivan paksulta. Taikinan täytyy olla tarpeeksi paksua, jotta se pysyy kasassa paistettaessa eikä leviä pannulle. Kätevin olisi tietysti pienempi lettu- tai blinipannu, mutta itselläni oli vain tavallinen iso paistinpannu ja siinäkin onnistui paistaminen mainiosti. Tästä ohjeesta tuli n. 12 pannukakkua, kahdelle syöjälle melko tukeva annos, mutta olivat niin hyviä että kerralla katosivat.



1 kananmuna
n. 3 dl vehnäjauhoja
n. 1,5 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
4 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
100 - 200 g mustikoita

Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne. Vatkaa toisessa kulhossa sekaisin kananmuna, maito sekä rasva, ja sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää kuivat aineet vähitellen munamaitoseokseen koko ajan sekoittaen (suosittelen vispilää). Kun seos on tasaista, lisää mustikat varovasti sekoittaen. Pakastemustikoiden rakenne rikkoontuu helposti ja taikinasta tulee sinertävää, kuten allekirjoittaneella. Tuoreilla mustikoilla saisi varmaankin kauniimman väristä taikinaa. Paista keskilämpimällä pannulla pari minuuttia molemmin puolin, väristä näkee parhaiten milloin pannarit ovat kypsiä. Tarjoile vaahterasiirapin ja tuoreiden mustikoiden kera.